Edistystä puoluekokoukseen, osa 1/6: Englannin kieltä vahvistettava viranomaisasioinnissa

Tässä blogisarjassa julkaisemme kuusi edistyksellistä aloitetta, joita Helsingin Edistyskokoomus esittää Kokoomuksen kesäkuun 2018 puoluekokoukselle hyväksyttäviksi. Ensimmäisen aloitteemme tavoitteena on vahvistaa maamme profiilia kansainvälisenä ja avoimena osaajayhteiskuntana. Mitä sinä aiheesta tuumit? Jaa se meille ja muille.   

Englannin kieltä vahvistettava viranomaisasioinnissa

Suomesta on kehitettävä kansainvälinen osaajayhteiskunta, jossa eri taustoista tulevien talenttien on hyvä elää perheensä kanssa, käydä töissä ja perustaa yrityksiä.

Tähän päästäksemme meidän on lisättävä Helsingin ja muiden kasvukeskustemme vetovoimaisuutta Tukholman, Oslon, Kööpenhaminan ja Tallinnan rinnalla. Tuore metropoliselvitys ehdottaa keinoiksi muun muassa englannin kielen aseman vahvistamista niin, että palveluita olisi saatavilla samaan tapaan kuin suomeksi ja ruotsiksi. Se toimisi houkuttelevana tekijänä erityisesti kansainvälisille osaajille.

Korkeasti koulutettujen virta Suomesta ulkomaille on voimistunut vuosi vuodelta. Samaan aikaan koulutettuja osaajia tulee tilalle aiempaa vähemmän. Esimerkiksi vuonna 2016 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneita lähti maasta liki 2 200, kun heitä samaan aikaan muutti maahan noin tuhat vähemmän.

Osaavan työvoiman saatavuus on yrityksille merkittävä huolenaihe, ja erityisosaajien rekrytointi ulkomailta on usein hidasta. Ulkomaalaisia koulutettuja pitää houkutella ennen kaikkea huoltosuhteen heikkenemisen vuoksi. Palkoilla Suomi ei pysty kansainvälisesti kilpailemaan, mutta meidän pitääkin brändätä itsemme muilla myönteisillä asioilla.

Osaajien saaminen ulkomailta parantaisi suomalaisten työllisyyttä ja helpottaisi yritysten kasvua. Heitä tarvitaan poistamaan pullonkauloja niissä ammateissa, joihin Suomesta ei löydy tekijöitä. Tällaisten osaajien saaminen hyödyttäisi myös työllisyyttä. Jos yritys ei saa vaikkapa toimintansa kannalta olennaisia koodareita, koko yrityksen kasvu hiipuu. Jos se taas saa kehittymisensä kannalta ratkaisevaa työvoimaa, silloin luodaan työpaikkoja myös suomalaisille. Kasvava yritys palkkaa myös muuta väkeä.

Jotta Suomesta luodaan avoin ja kansainvälinen huippuosaajien kohtaamispaikka, osaajille on tehtävä helpoksi saapua ja asettua asumaan Suomeen. Sen lisäksi, että heille tarjotaan työpaikkaa, jossa pärjää englannin kielellä, myös heidän perheensä tarvitsevat esimerkiksi englanninkielistä koulutusta sekä julkista terveydenhuoltoa.

Myös yrityksen perustaminen ja yritystoiminnan pyörittäminen Suomessa täytyy olla mahdollista englanniksi. Tämä edellyttää, että asiointikielenä julkisessa hallinnossa on englanti siten, että kaikki asiakirjat ja palvelut ovat saatavilla tuolla kielellä.

Englannista on käytännössä muodostunut globaali maailmankieli. Ollessaan yhteydessä ulkomaille joko ammatillisesti tai yksityisesti myös pääosa suomalaisista käyttää englantia. Englannin kielen aseman vahvistaminen tukee Suomen asemaa digitaalisessa maailmantaloudessa.

Edellä mainitun perusteella Helsingin Edistyskokoomus ry esittää, että hyväksyessään aloitteen puoluekokous velvoittaa puoluehallitusta ja kehottaa eduskunta- ja ministeriryhmää toimimaan siten, että englannin kielellä tapahtuva viranomaisasiointi helpottuu valtionhallinnossa ja ainakin suurimpien kasvukeskusten, pääkaupunkiseudun, Tampereen, Turun ja Oulun julkisessa hallinnossa ja palveluissa.

// Helsingin Edistyskokoomus ry:n hallitus // hallitus@edistyskokoomus.fi

Kuva: Joakim Honkasalo (Unsplash)

Posted in Kannanotot ja tiedotteet.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *