Edistystä puoluekokoukseen, osa 6/6: Lönnrot-passi opiskelijoiden kulttuuriharrastuksen ja kotimaan matkailun edistämiseksi

Tässä blogisarjassa julkaisemme kuusi edistyksellistä aloitetta, joita Helsingin Edistyskokoomus esittää Kokoomuksen kesäkuun 2018 puoluekokoukselle hyväksyttäviksi. Kuudennen aloitteemme tavoitteena on edistää nuorten opiskelijoiden kulttuuriharrastusta ja kotimaan matkailua. Mitä sinä aiheesta tuumit? Jaa se meille ja muille.   

Lönnrot-passi opiskelijoiden kulttuuriharrastuksen ja kotimaan matkailun edistämiseksi

Museokortti on yksi viime vuosien merkittävimmistä kulttuuripalveluja edistäneistä innovaatioista. Se tarjoaa kohtuulliseen vuosihintaan rajattoman sisäänpääsyn yli 250 museoon Ahvenanmaalta Inariin. Kuluvan vuoden keväällä kolmevuotisjuhliaan viettävä Museokortti löytyy jo 160 000 suomalaisen taskusta.

Museokortti on siivittänyt museovierailut merkittävään kasvuun. Taide- ja muissa museoissa vierailtiin vuonna 2017 ennätykselliset 7,1 miljoonaa kertaa. Museokortilla tehtiin yhteensä lähes miljoona museokäyntiä, ja kortin omistajat houkuttelivat museoihin myös tuttaviaan. Luku on noin puolet enemmän kuin edellisvuonna.

Museokortti on työssäkäyvälle hinnaltaan varsin huokea. Eurojaan tarkkaan laskevalle päätoimiselle opiskelijalle hinta voi kuitenkin muodostua kortin hankinnan esteeksi. Opiskelijabudjetti rajoittaa myös maan sisällä tapahtuvaa liikkumista kulttuurikohteesta toiseen.    

Nuorten opiskelijoiden kulttuuriharrastuksen ja kotimaan matkailun edistäminen on yhteiskunnallisesti järkevää nuoriso-, kulttuuri- ja elinkeinopolitiikkaa. Ehdotammekin, että nuorille alle 29-vuotiaille opiskelijoille luodaan Museokortin ja tietyn määrän raide- ja bussimatkoja yhdistävä Lönnröt-kulttuurielämyspassi.

Lönnrot-passi olisi opiskelijan lunastettavissa kohtuulliseen omavastuuhintaan, esimerkiksi 25 euroa kuudelta kuukaudelta tai 40 euroa 12 kuukaudelta. Valtio voisi olla osarahoittamassa passia ja edistämässä sen luomista yhdessä yksityisten liikennöinti- ja kulttuuripalvelutarjoajien sekä sitoutumattomien valtakunnallisten opiskelijajärjestöjen Frank-opiskelijaetupalvelun kanssa.   

Edellä mainitun perusteella Helsingin Edistyskokoomus ry esittää, että hyväksyessään aloitteen puoluekokous velvoittaa puoluehallitusta ja kehottaa eduskunta- ja ministeriryhmää toimimaan siten, että nuorille opiskelijoille suunnattu Lönnrot-kulttuurielämyspassin toteuttamismahdollisuudet ja kustannusvaikutukset selvitetään ja että selvityksen tueksi toteutetaan tarvittaessa määräaikainen kokeilu.  

// Helsingin Edistyskokoomus ry:n hallitus // hallitus@edistyskokoomus.fi

Kuva: Carlos ”Grury” Santos (Unsplash)

Posted in Kannanotot ja tiedotteet.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *