Kokoomus kadotti markkinatalouden – ja markkinatalous toi sille kilpailijat

Mille alustalle voisi rakentua sellainen poliittinen liike, joka ottaa tehtäväkseen viedä Suomen markkinatalousyhteiskunnaksi? Voisiko se olla Kokoomus – edellyttäen, että se määrittelisi itseään hieman uudelleen? Vai löytyykö alusta markkinaorientoituneille tahoille Perussuomalaisten, Liike Nytin tai Sipilän ajatteluun palaavan Keskustan kautta? Vai olisiko jokin uusi alusta tai yhteenliittymä syntymässä samalla kun perinteiset asetelmat tuntuvat elävän?

Moni tuntuu pitävän Kokoomusta itseoikeutettuna markkinatalouden kannattajana. Paradoksaalista kyllä, näytöt puhuvat muuta. Kokoomuksen päästyä pitkän oppositiotaipaleen jälkeen valtaan 1980-luvun lopussa se on keskeisesti ollut rakentamassa ulospäin puolisosialistiselta vaikuttavaa talousjärjestelmää. Kokoomuksen kuningastien aikana Suomen julkiset menot inflaatiokorjattuna ovat noin kaksinkertaistuneet, lähes koko julkinen velka on syntynyt tänä aikana ja työmarkkinat ovat samassa kartellinomaisessa tilassa kuin hallitustaipaleen alkaessa. Kokoomus-hegemonian jälkeen Suomen BKT:stä 54 % muodostuu julkisen sektorin menoista, mikä on poikkeuksellisen korkea osuus koko Euroopassa – se ylittää mm. Välimeren ns. kriisimaiden luvut. Ainoastaan Lipposen (sd) ja Sipilän (kesk) hallitukset ovat onnistuneet hetkellisesti pysäyttämään julkisten menojen kasvun.

Tätä taustaa vasten onkin mahdollista, että hyvinvointivaltiosta on tullut uskonto, johon on sokaistuttu. Tästä kertoo myös se, että Antti Rinne sanoi 9.10. olevansa närkästynyt verokeskustelusta. Rinne sanoo, että ei veroja makseta verojen takia, vaan yhteisen hyvinvointivaltion toiminnan turvaamiseksi. Itse ajattelisin, että veroja ei makseta hyvinvointivaltion toiminnan turvaamiseksi, vaan ihmisten tähden. Niitä voidaan maksaa esimerkiksi turvallisuuden, koulutuksen ja perusturvan nimissä sekä yhteiskunnan heikompien avittamiseksi.

Hyvinvointivaltio ei saa sokaista, ei myöskään Kokoomuksessa. On erinomaista, että arvostetut kansanedustajat Lepomäki, Rydman ja Vartiainen pitävät korkealla markkinatalouden lippua. On tärkeä oivaltaa, että hyvinvointivaltio ei ole vielä toistaiseksi osoittanut missään päin maailmaa elinvoimaisuuttaan pitkässä juoksussa. Ottamalla velkaa ja jakamalla varoja se on voinut hetkellisesti onnistua siirtämään rahaa taskusta toiseen ja tulevalta sukupolvelta nykyiselle. Todellisesta kestävyydestä tai vastuullisuudesta yli sukupolvien ei ole näyttöjä vielä. Markkinatalous sen sijaan on synnyttänyt historiassa lukuisia menestyviä kansakuntia.

Kenties Kokoomuksessa on koettu että markkinatalouden suhteen ei ole kilpailua. Siksi on haettu ääniä keskeltä ja vasemmalta, mikä nostikin kannatusta 2000-luvulla. Samalla on avattu markkinatalouslaita hyvin avoimeksi kilpailulle. Kenties on myös jäänyt huomaamatta, että Naton ja puheenjohtajien persoonien ohella suhtautuminen julkisen sektorin rooliin yhteiskunnassa saattaa olla selvimmin puolueita differoiva tekijä. Esimerkiksi ilmastokysymyksistä, tasa-arvosta tai koulutuksen merkityksestä ei saa aikaan suuria eroja.

Väittäisinkin, että Kokoomus on aliarvioinut markkinatalouden, joka on nyt synnyttänyt sille ainakin kolme kilpailijaa: Ensin Sipilän ja Bernerin Keskusta houkutti sillä, että sen yrittäjätaustainen johto ymmärsi liike-elämää ja puhui sen kieltä. Sitten perussuomalaiset alkoivat ansiokkaasti tunnistaa talouden realiteetteja, mikä kiinnostaa markkinataloussuuntautuneita aina. Ja viimeksi Liike Nyt vetoaa yrittäjyyden ja uudistuksen muodossa. Kokoomus yritti ikään kuin monopolisoida markkinataloutta. Samalla kenties unohtui, että markkinat synnyttävät tarjontaa – myös politiikassa.

Markkinatalous on järjestelmänä ylivertainen kohdentamaan resurssit tehokkaasti ja luomaan olosuhteet viedä maailmaan eteenpäin. Se on joukkoälyä parhaimmillaan – suuri joukko toisistaan riippumattomia toimijoita tekee yhdessä parempia päätöksiä kuin keskusjohdettu suunnittelu. Markkinatalouteen hakeutuminen tarkoittaisi julkisen sektorin radikaalia – kenties 50 % – supistamista ja vastaavasti markkinoiden laajentamista. Ennen kuin joku sanoo ’mahdotonta’ on hyvä havaita, että tällä palattaisiin inflaatiokorjattuna 1980-luvun lopun tasoon julkisen sektorin taloudellisessa koossa – aikaan ennen kuin Kokoomus alkoi hoitaa valtiota. Silloinkin puhuttiin hyvinvointivaltiosta ja pidettiin sitä hienona.

Markkinatalous tarkoittaa myös elinkeinonvapautta ja julkisen sektorin roolin rajoittamista. Kaikkialla missä on markkinaehtoisia toimijoita, tuotettakoon markkinoilla ja hintamekanismin kautta – ei julkisin varoin eikä tuettuna. Kohdennettakoon yhteiskunnan tuki sitä tarvitseville ihmisille, ei julkisille tuotanto- tai hallinto-organisaatioille monopolin suojissa. Veroja ei makseta hyvinvointivaltion vaan ihmisten tähden, vaikka Rinne hyvinvointivaltion toimintoja korostaakin.

Markkinatalouteen siirtyminen tarkoittaa myös, että osa ihmisistä ei asu varoistaan ja tuloistaan riippumatta muiden maksamissa asunnoissa vain, koska he tai vanhempansa ovat joskus sattuneet saamaan kaupungin asunnon tai Hitas-asunnon. Markkinataloudessa ei myöskään kieltäydytä töistä ’’koska ei kannata ottaa vastaan työtä alle 3 000 euroa kuussa’’, kun tuet mahdollistavat lähes vastaavan elintason valtavalla vapaa-ajalla lisättynä. Markkinataloudelle sopii huonosti, että valtio ja kunnat harjoittavat liiketoimintaa markkinoilla, mitä ne eivät osaa. Julkiseen liiketoimintaa liittyvä vastuuttomuus muistuttaa moraalihasardista, josta finanssikriisin yhteydessä puhuttiin. Tästä tulee pyrkiä eroon.

Puolisosialistisen talousjärjestelmän päivittäminen markkinatalouteen on täysin mahdollista, jos halutaan. Samalla työpaikkojen luomisen kynnys alempien verojen ja sivukulujen kautta laskisi valtavasti. Tätä vauhdittaisi myös aitojen työmarkkinoiden syntyminen luopumalla yleissitovuudesta ja muista erikoisuuksista ensimmäisenä. Työllisyysastetavoite 75 % voisi tuntua jopa helpolta, kun työpaikan luomisen kynnys laskisi oleellisesti.

Kokoomuksella on halutessaan juuri nyt sosialistihallituksen aikana etsikkoaika ottaa markkinatalouspuolueen valtikka. Jotta markkinatalouteen uskova ryhmittymä voisi syntyä Kokoomuksen ympärille, tulisi tehdä kaksi asiaa. Ensiksi, tulisi muuttaa hyvinvointivaltiota koskeva politiikka ja suuntautua aidosti kohti markkinataloutta. Ilman kurssin reivausta Kokoomus ei oikein ole uskottava markkinatalouden kannattaja rakennettuaan ensin Euroopassa poikkeuksellisen puolisosialistisen kansantalouden, jossa 54 % BKT:stä kiertää julkisen sektorin kautta. Toiseksi, tulisi ennakkoluulottomasti hakeutua yhteistyöhön samansuuntaisesti taloudesta ja yrittäjyydestä ajattelevien kanssa. Tässä on tärkeää havaita, että pelkästään nykyisestä eduskunnasta pystyy tunnistamaan markkinatalouteen uskovan enemmistön. Yhteistyöhön hakeutuminen edellyttää muiden, kenties vähämerkityksellisempien näkökohtien sivuun laittamista. Ainakaan niistä ei tulisi tehdä kategorista koalitioestettä.

Mikäli Kokoomus ei tätä etsikkoaikaa käytä, on hyvin todennäköistä, että joku muu poliittinen voima vie tämän tilan ja roolin. Kääntäen voidaan myös kysyä, mitä omaperäistä ja äänestäjiä puhuttelevaa Kokoomukselle jäisi, jos se ei käyttäisi tätä tilannetta? Olisiko sen visio olla ’’keskustalaisempi kuin Keskusta’’? Tai ’’vähän niin kuin demarit’’? Vai ’’perussävyltään vaaleanvihreä’’? Tai ’’maahanmuuttokriittisempi kuin Perussuomalaiset’’?

Pitäisin nykytiedolla kuitenkin todennäköisimpänä kehityskulkuna, jossa Kokoomus ei mahdollista hienosäätöä lukuunottamatta juurikaan reivaa politiikkaansa kohti markkinataloutta. Usko keskellä oleviin äänestäjiin on vahva ja voi olla oikeakin. Tämä kehitys saattaa kuitenkin johtaa siihen, että markkinatalouden varaan yhteiskuntaa rakentavat hakeutuvat muihin liikkeisiin.

Onkin mielenkiintoista, että ensi kertaa vuosikymmeniin politiikka alkaa muistuttaa markkinatalouden kannattajan silmin – itse asiassa juuri markkinataloutta. Puoluevaihtoehtojen lisäksi markkinataloutta politiikassa edustaa mahdollisuus valita asuinpaikkansa globaalisti. Koskaan aikaisemmin ei ole ollut samalla tavalla kuin tänään mahdollista siirtää omaa ja yrityksen kotipaikkaa sellaiseen maahan, jossa on itse arvostamiaan piirteitä – olivat ne sitten korkea sosiaaliturva, kattava julkinen sektori, yrittäjämyönteinen ilmapiiri, matala verotus tai suopea ilmasto. Olemme ensi kertaa tilanteessa, jossa koko yhteiskunnan rintamalla tulemme testanneeksi – ei niinkään sitä, onko Suomi kilpailukykyinen ympäristö – vaan nimenomaisesti sen, kenelle Suomi on kilpailukykyinen toimintaympäristö? Kokoomuksella on iso mahdollisuus ja vastuu. Samalla on myös iso riski näivettyä yhdeksi keskustalaiseksi pikkupuolueeksi.

Petri Roininen

Kirjoittaja on toimitusjohtaja, diplomi-insinööri ja yrittäjä sekä kokoomuslainen Helsingistä.


Kirjoitus on osa Helsingin Edistyskokoomus ry:n Mihin menet kokoomus? -blogisarjaa, jossa kokoomuslaiset käsittelevät puolueen poliittista linjaa ja sen tulevaisuutta. Kiinnostuitko kirjoittamaan? Ota yhteyttä hallitukseemme.

Kuva: marjattacajan (Pixabay)

Posted in Kannanotot ja tiedotteet.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *