Rakas puolueemme on ollut viime aikoina hieman tuuliajolla, ja kannatus vuotaa vähän joka puolelta. Jotta pystymme uudistumaan ja vastaamaan muuttuneen maailman haasteisiin, on meidän kuitenkin ensin tutkittava perimmäisiä arvojamme ja mietittävä onko jotain päässyt unohtumaan. Vaikka Koti, Uskonto ja Isänmaa eivät olekaan periaateohjelmassamme koskaan lukeneet, ovat ne osa monen pitkän linjan kokoomuslaisen dna:ta.

Vasta viime vuosina olen ymmärtänyt, kuinka hieno laji jalkapallo onkaan. Pelin rytmi on verkkaisempi kuin jääkiekossa, mutta olen oppinut arvostamaan hienoa pelinrakentamista ja taiturimaista pallonhallintaa. Siispä minäkin istuuduin television ääreen jännittämään, kun Huuhkajat pelasi EM-kisapaikasta Liechtensteinia vastaan viime viikolla. Hienosti Suomi pelasikin, sillä miesten jalkapallojoukkue lunasti ensimmäistä kertaa paikan EM-kisoihin.

Juoksua pitää parantaa. Aina kun puolue ei ole vaalien tai kannatuskyselyjen kärjessä, on syytä itsetutkisteluun. Kokoomuksen tilanne on hyvä, mutta erinomainen se on vasta, jos saamme suomalaisilta ykkösluottamuksen. On elintärkeää, että tutkiskelu kohdistuu oikein. Pitääkö pohtia politiikan tuotetta eli sisältöjä, pakettia eli viestintää vai jakelua eli järjestöä?

Syntyvyys ja kaupungistuminen – siinäpä syksyn kuumimmat puheenaiheet sen jälkeen, kun Tilastokeskus julkaisi syyskuun lopussa uudet väestöennusteensa. Näillä näkymin 2050-luvulla suomalaisia on 100 000 vähemmän kuin nyt ja heistä yhä useampi asuu pääkaupunkiseudulla, Turussa, Tampereella tai jossain muussa maakunnan keskuksessa yliopiston lähellä. 

Mille alustalle voisi rakentua sellainen poliittinen liike, joka ottaa tehtäväkseen viedä Suomen markkinatalousyhteiskunnaksi? Voisiko se olla Kokoomus – edellyttäen, että se määrittelisi itseään hieman uudelleen? Vai löytyykö alusta markkinaorientoituneille tahoille Perussuomalaisten, Liike Nytin tai Sipilän ajatteluun palaavan Keskustan kautta? Vai olisiko jokin uusi alusta tai yhteenliittymä syntymässä samalla kun perinteiset asetelmat tuntuvat elävän?

Onko tarkoituksenmukaista jatkaa näin, että arvoliberaalit ja konservatiivit ovat saman puoleen kokoomuksen sisällä? Joonas Mikkilä esitti tämän sisältöisen kysymyksen ansiokkaassa blogissaan. Suomessa kokoomuksen valtavirtaa on jo pitkään ollut arvoliberalismi, ja kaltaiseni arvokonservatiivit markkinaliberaalit ovat olleet vähemmistönä. Liityin kokoomukseen 80-luvun alussa, jolloin puolueella oli kypäräpapin leima, mikä Karin pilapiirroksissa antama arvolataus sopi ja sopii edelleenkin minulle. 

Puhutaanpa hetki liberaalista länsimaisesta demokratiasta ja siitä, miten nationalistiset populistipuolueet uhkaavat juuri sitä – sen puolustamisesta olemme ymmärtääkseni kokoomuksessa yhtä mieltä. Huoleni on kuitenkin se, että ymmärrämmekö riittävästi sitä, mistä nuo puolueet polttovoimansa saavat. En usko, että hyökkääminen perussuomalaisten vaisua linjaa tai ratkaisukeskeisyyden puutetta vastaan avaa yhdenkään sitä äänestäneen silmiä. Sen sijaan uskon, että kun kokoomus nyt valmistelee ensimmäistä poliittista ohjelmaansa, sen ytimeen pitää ottaa vastaaminen niihin asioihin, jotka nationalistista populismia ruokkivat.

Kokoomuksen itsetutkiskelun etsikkoaika alkoi, kun kevään eduskuntavaalit ja niitä seuranneet hallitustunnustelut johtivat puolueen oppositioon. Onko puolueella yhtenäistä viestiä? Ovatko liikkeen leirit liian kaukana toisistaan?

Suomalainen peruskoulu on ollut monella tapaa menestystarina, jonka ansiosta suomalaisnuorten tietotaso on eurooppalaisittain verrattuna korkeaa. Jotta maamme nuoret voisivat olla jatkossakin valveutuneita eurooppalaisten ikätoveriensa keskuudessa, tarvitsevat suomalaiset peruskoulunsa päättäneet nuoret matemaattisten ja kielellisten tietojen ja taitojen lisäksi kompetenssia käsitellä ja kohdata yleisestä normista poikkeavaa erilaisuutta yhteiskunnassamme.